Hallituksen osatyökykyisiin kohdistamat työllisyyspaketin toimet jäävät vielä lupauksen tasolle


Etusivu / Uutiset / Hallituksen osatyökykyisiin kohdistamat työllisyyspaketin toimet jäävät vielä lupauksen tasolle

Hallituksen eilen julkaisema työllisyyspaketti sisälsi paljon hyviä aikeita, mutta vähäisesti konkretiaa. 75 prosentin työllisyystavoitteen saavuttaminen edellyttää ratkaisujen löytämistä heikossa työmarkkina-asemassa olevien moninaisiin tilanteisiin. Puolet Sosiaalibarometrin vastaajista arvioi osatyökykyisten työttömyyden erittäin tai melko suureksi ongelmaksi alueellaan.

SOSTE on selvittänyt sosiaali- ja terveysjohtajien, TE-johtajien sekä Kelan johdon näkemyksiä työllisyydestä Sosiaalibarometrissa. Vuoden 2019 alussa noin puolet Sosiaalibarometrin vastaajista arvioi osatyökykyisten työttömyyden erittäin tai melko suureksi ongelmaksi alueellaan. Etenkin TE-johto on huolissaan tilanteesta, sillä lähes kolme neljästä pitää osatyökykyisten työttömyyttä mittavana ongelmana.

Osatyökykyisiä ja muita heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevia varten tulisi barometriin vastanneiden TE- ja sote-johtajien mielestä räätälöidä tarvelähtöinen palvelukokonaisuus ja suunnata heille palkkatukea nykyistä enemmän.

“Erityisesti heikossa työmarkkina-asemassa oleville palkkatukeen panostaminen on hyvä uutinen. Palkkatuki madaltaa rekrytointikynnystä ja helpottaa pääsyä työelämään. Jos palkkatuki on ihmiselle sopiva tuen muoto välityömarkkinoilla, teknisten tai resursseihin liittyvien rajoitteiden ei pitäisi estää palkkatuen myöntämistä. Tätä visiota kohti hallituksen on kuljettava jatkossakin”, toteaa SOSTEn pääekonomisti Jussi Ahokas.

Budjettiriihen esityksen mukaan palkkatukeen kytketään mm. osaamistarpeiden tunnistaminen, osaamisen kehittäminen sekä tarvittaessa työhönvalmennus. Muutokset ovat hyviä, mutta niihin varattuja resursseja ei ole vielä yksilöity. Kolmannen sektorin palkkatuen uudistaminen tulee myös resursoida ja uudistaminen tulee tehdä yhteistyössä järjestöjen kanssa.

“Palkkatuki auttaa erityisesti henkilöitä, joille järjestötyöpaikka, jossa on tarjolla myös valmentavaa tukea, on paras tapa työllistyä. Järjestöillä on vahvaa kokemuksellista osaamista pitkäaikaistyöttömien ja osatyökykyisten tukemisessa. Aktiivinen tuki on usein edellytys vaikeimmin työllistyvien osaamisen vahvistumiselle, työelämävalmiuksien kohenemiselle sekä itsetunnon paranemiselle”, arvioi SOSTEn erityisasiantuntija Päivi Kiiskinen.

Hallitus käynnistää toimia työkyvyn tunnistamiseksi, palveluihin ohjaamisen tehostamiseksi ja työkykypalveluiden kehittämiseksi. Nämä kaikki ovat SOSTEn jo pitkään kannattamia toimenpiteitä. Työkykyohjelma vaatii kuitenkin vielä konkretisoimista. Tarpeeseen nähden budjettiin varatut resurssit ovat myös vaatimattomat. Mitä laajemmin osatyökykyisten tilanne ja tuen tarve tunnistetaan, sitä tehokkaammin heidän työllistymistään voidaan jatkossa parantaa. Myös järjestöillä on osaamista ja halua työllistää osatyökykyisiä, tuottaa heille valmennuspalveluita sekä tarjota muuta tukea.