Velkaantuuko Suomi liikaa? Ovatko työllisyystoimet riittäviä? Miltä näyttää järjestörahoituksen tulevaisuus? SOSTE podcastissa keskustelussa hallituksen budjettiriihen merkittävimmät päätökset. Kirsi Marttisen johdolla keskustelemassa SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas sekä erityisasiantuntija Aleksi Kalenius.
Kuuntele podcast alta. Podcastin tekstivastine löytyy vastaavasti podcast-upotuksen alta. Tutustu myös muihin SOSTEn podcasteihin.
Podcastin tekstivastine
#SOSTEpodcast
Kirsi Marttinen: SOSTE podcast keskustelee ajankohtaisista asioista ihmisten hyvinvoinnin näkökulmasta.
Jingle
Hyvää iltapäivää! Minun nimeni on Kirsi Marttinen ja kanssani tänään keskustelevat Sosten pääsihteeri Vertti Kiukas ja erityisasiantuntija Aleksi Kalenius. Tämän viikon itseoikeutettu pääaihe on hallituksen budjettiriihi. Hallitushan päätti riihessä ensi vuoden budjettiesityksestä ja julkinen keskustelu riihestä on pyörinyt ennen kaikkea julkisessa velassa ja työllisyystoimissa. Muustakin toki päätettiin, mutta jt käydään ensin läpi, että mitä näistä isoimmista asioista oikein pitäisi ajatella.
jingle
Jos mennään tähän velkaantumiseen, niin valtio ottaa ensi vuonna 10,8 miljardia euroa lisää velkaa, mikä tarkoittaa, että julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen nousee yli 70 prosenttiin ja alunperinhän hallituksen tavoitteena oli, että julkinen talous on tasapainossa vuonna 2023, mutta koronaviruksen vuoksi tätä kirjausta muutettiin keväällä ja tavoitteena on nyt vakauttaa julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen vuosikymmenen loppuun mennessä. Mitä mieltä olette, että onko tämä lisävelanotto tässä tilanteessa oikea ratkaisu? Vertti, mitä mieltä olet?
Vertti Kiukas: Niin no, varmaan vaihtoehtoahan ei tässä ole. Jos mietitään nyt sitä, että Suomi ei ottaisi ensi vuonna velkaa olisi varmaan ainoa maa ensinnäkin, joka ei ottaisi velkaa, en tiedä ottaako Vatikaani velkaa, mutta kaikki semmoset jotka ylläpitää jotain palveluita, koska talouden pohja on pettänyt tämän koronan takia ja sitä kautta julkisen talouden pohja on pettänyt. Se on lähes väistämätöntä, että otetaan velkaa. Vaihtoehtona olisi se, että lakkautetaan sosiaaliturva tai kunnat ei saa valtiolta pennin latia tai näin poispäin. Eihän tässä sillä tavalla vaihtoehtoa ole mutta, noin muutenkin voisin sanoa näin, että nythän Suomi kuuluu kuitenkin siihen maiden eliittiin, joka saa velkaa lähes ilmaiseksi, jos 30 vuoden velkapaperin saa nolla pilkku jonkun korolla niin kyllä se aika kestävä investointi on, jos se järkevästi käytetään.
Aleksi Kalenius: Se kertoo samaan aikaan myös, että markkina ei käytännössä odota, että korkotaso tulee nousemaan mitenkään ihan lähiaikoina, kun kolmenkymmenen vuoden paperi saadaan sillä hinnalla. Tosiaan tämä kv-vertailu on varmaan hyvä aina tehdä. Totta kai siinä voidaan valita maita aina soveliaasti, mutta käytännössä kun katsotaan näitä erilaisia OECD-vertailuja, näyttää siltä, että Suomessa velkaantuminen on siis hämmästyttävän hidasta, noin vertaillen. Tässä joku ennakoi, että Suomessa velan bkt-osuus tulee nousemaan 20 prosenttiyksikköä hallituskauden aikana ja katsotaan tällä hetkellä, mitä on tapahtunut Saksassa, Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa niin me olemme saaneet plus 20 prosenttiyksikköä velkaa yhden vuoden aikana, vuonna -20. Siinä mielessä kansainvälisesti jos tämä on poikkeuksellista, tämä on poikkeuksellista siihen suuntaan, että ikään kuin otetaan vähän ja maltillisesti. Toinen kysymys on taas vähän historiallinen juttu, että miten tämä suhteutuu esimerkiksi siihen millä tavalla hoidettiin 90-luvun lamaa, jolloin totta kai enemmän oli ajatus, että finanssipolitiikkaa pitää kiristää, koska tulkittiin, että muutos ei ole niinkään ikään kuin taloussuhdanteista johtuvaa vaan se on tällainen rakenteellinen muutos, jossa kilpailukyky on kärsinyt ja sen takia pitää sopeuttaa menoja ja silloin sitten säästettiin aika paljon, mutta sen osalta myöhempi tutkimus on tullut aika yksiselitteisesti siihen tulokseen, että paitsi nyt näillä säästöillä aiheutettiin aika paljon inhimillistä kärsimystä niin ei ne oikeastaan edes julkista talouttakaan auttanut .
V.K. Täytyy tietysti 90-luvulta muistaa se, että silloinhan oltiin erilaisessa tilanteessa, jos ihan niin kuin aikalaismuisteloita on uskominen niin Suomi oli hirveän lähellä joutua ihan holhoukseen ja ikään kuin lainahanat oli menossa kiinni, että se myös pakotti tekemään valtiontaloudesta uskottavamman toimijan ja markkinat ehkä edellytti varmaan tämän tyyppisiä juttuja. Se, mitä seurauksia sillä oli niin se on vähän eri ja korkotaso oli ihan erilainen.
A.K. Nythän ei ole tavallaan kysymys siitä, että olisiko silloin ollut vaihtoehtoa. Vaan nyt kysymys on siitä, että nyt kun on vaihtoehtoja niin kannattaako tehdä sillä tavalla, kun jälkikäteen me tiedetään, että oikeastaan monet niistä keskeisistä tavoitteista, mitä silloin asetettiin ei oikeastaan toteutunut.
K.M: Tätä velanottoa on kuitenkin myös kritisoitu, niin mihin se kritiikki sitten pohjautuu?
V.K. No varmaan siinä on minun mielestä kaksi pohjaa. Toinen on sellainen, sanoisin, että hyvin pitkälle siitä motivaatiosta tuleva, että halutaankin isoja leikkauksia hyvinvointivaltioon ja silloin demonisoidaan kaikkea velkaa ikään kuin myös tällaista, joka on ilmeisen tarpeellista ja niin kuin todettiin, niin ei kansainvälisestikään mitenkään poikkeuksellista ja toinen puoli sitten on ehkä sitä, että pelätään, mikä on hieman vähemmän poliittisesti motivoitunutta ja laajempaa on se, että tätä ei koskaan saada hallintaan. Eli, että niin pitkälle kuin silmä kantaa niin ruvetaan ottamaan 10 miljardia vuodessa ja silloinhan siitä tulee aika nopeasti iso rasite. Itse en kyllä tähän kuitenkaan usko, että tässä olisi poliittista valmiuttakaan tai edes tarvettakaan sille, että velkaantuminen jatkuu tällä tasolla kovinkaan pitkään.
A.K. Joo ehkä suomalainen poliittinen keskustelu on kuitenkin sen tyyppinen, jos katsotaan millä tavalla julkisista menoista on keskusteltu oikeastaan koko laman jälkeisen ajan niin minusta ei näytä olevan akuuttia vaaraa siitä, että ollaan sitä mieltä, että rahaa on kaikkeen jatkuvasti käyttää. Pikemminkin hyvin suuri osa vaaleista on käyty sillä, että kun rahaa ei ole mihinkään niin millä tavalla pystytään sitten tässä tilanteessa toimimaan. Sinällään, jos velkatietoisuus jossain on korkealla niin kyllä minä ehkä suoranaista julkista keskustelua ensimmäisenä rupeaisin katsomaan.
K.M. Aivan no, jos sitten mennään työllisyyskysymyksiin. Julkisen talouden tasapainottaminen ei onnistu, jos työllisyys ei parane ja tästäkin syystä budjettiriihessä tehtiin paljon erilaisia työllisyystoimia. Ei ehkä kaikkia ehditä tässä käsitellä yksityiskohtaisesti, mutta voitaisiin tietysti nostaa muutamia esimerkkejä tarkasteluun. Siellähän on kirjauksia liittyen palkkatukeen, osakykyisten työllisyyteen, Ohjaamoiden kehittämiseen, siellä on mainintoja työkyvyn ylläpitoa ja työkyvyttömyyden ehkäisyä vaadittavista toimista. Miltä se lista näistä erilaista työllisyystoimista kuulostaa teidän korvaanne? Siellähän on muun muassa myöskin mainittu, että näillä tämän budjettiriihen päätöksillä tavoitellaan 31 000-36 000 lisätyöllistä viimeistään vuosikymmenen loppuun mennessä, yhteenlaskettuna hallituksen jo aiemmin tekemien työllisyyttä kasvattavien toimien kanssa, ja se lopullinen tavoitehan on se noin 80 000. Miltä tämä työllisyyskokonaisuus teidän mielestä vaikuttaa?
V.K. No tietysti jos ajatellaan, että edellisellä hallituskaudella, jolloin siis mentiin noususuhdanteeseen niin syntyi yli 100 000 työpaikkaa. Nyt sitten pitäisi 10 vuodessa syntyä 2/3 siitä, että eihän se mikään valtavan kunnianhimoinen tavoite ole. Itse kuitenkin näen, että pitkällä aikavälillä merkittävin työllisyystoimi on se oppivelvollisuuden pidentäminen. Me tiedetään se, että ne, jotka jäävät peruskoulun varaan ja sehän on hämmästyttävän suuri osa ikäluokasta, joka ei suorita edes toisen asteen tutkintoa, kun tavoitteena on se, että kaikki suorittaisi sen, niin tiedetään, että niiden työura jää todella lyhyeksi ja pirstaleiseksi, että ikään kuin ollaan, jos katsotaan kansantalouden tilinpidon puolella, niin ollaan siellä debit-puolella vähän niin kuin koko ajan. Sillä on varmaan suurin merkitys pidemmällä aikavälillä. Voidaan varmaan sanoa, että aikanaan oli sillä tavalla, että peruskoulu luotiin ja sillä tavalla massiivisesti kasvatettiin koko väestön osaamispohjaa. Mutta näistä toimista; mutta kyllä se Sostelle se, mikä se meidän rooteli on ollut vahvimmin, on ollut nämä vaikeasti työllistyvät, esimerkiksi nämä osatyökykyiset ja siinä sanoisin, että se suuri ongelma on ollut tämä TEM:in ja STM:n yhteistyön vaikeus. Sehän vaatii, jos meillä on todella vaikeasti työllistyvä, niin se vaatii siis ikään kuin työllisyyspolitiikkaa, mutta se vaatii myös sosiaali- ja terveyspolitiikkaa. Se vaatii sosiaaliturvajärjestelmän kehittämistä – no se on siellä komiteassa vielä se ei nyt tässä tule, mutta tämä on vaikea vyyhti. Se mistä hallitus on selkeästi innostunut on tämä Ruotsista kopioitu Samhall-yhtiö, joka ajatellaan, että se ratkaisee kaikki ongelmat. Itse tunnen sitä aika huonosti, mutta monet meidän jäsenet on ollut tosi kriittisiä sen suhteen, että auttaako se mitään. Itse en kyllä usko. Se, että järjestöt kantaa suuren osan tästä vaikeasti työllistyvien kohtaamisesta, mutta se että se siirretään valtionyhtiöille, niin en tiedä tuleeko se nyt sitten siitä autuaaksi.
K.M: Ehkä voisi avata tämän Samhall-yhtiön, eli se kirjaushan siinä on, että Suomeen luodaan “systemaattinen tavoitteellinen liiketoimintaperusteinen välityömarkkinatoimija” ja käytetään esimerkkinä sitä Samhall-yhtiötä, jos tämä nyt ei ollut jollekin tuttu.
V.K. Tuosta se varmaan aukesi kyllä.
(naurua)
A.K: Tämä on nimenomaan hyvä esimerkki ehkä siitä, että millä tasolla monet näistä toimenpiteistä, mistä nyt on päätetty niin on avattu tässä vaiheessa. Siellä on käytännössä kaikkien näiden isojen asioiden osalta kaikki yksityiskohdat on vielä päättämättä, joka tarkoittaa sitä, että käytännössä se millä tavalla ne tosiasiallisesti tulee toimimaan ja missä määrin ne on hyviä ja kannatettavia, missä määrin ongelmallisia niin se on sitten se jatkovalmistelussa nähtävissä, että mikä se tilanne tulee olemaan. Sinällään se mikä tässä on kiinnostavaa nimenomaan näiden työllisyystoimien osalta, on totta kai se, että kun ensisijaisesti työllisyyden parantamisen tavoite on se, että vahvistetaan julkisen sektorin rahoitusasemaa, ettei tarvitsisi tehdä sitten säästöjä tai veronkorotuksia. Käytännössä tämä on sitten hyvin hankala kokonaisuus, jos me katsotaan sitä VM:n virkamiesten pohjaesitystä jonkun viikon takaa, mikä nyt sitten osittain kanavoitu hallituksen päätökseksi niin siinähän on ikään kuin rakenteellisia uudistuksia, mitä esitettiin, mutta samaan aikaan ne rakenteelliset uudistukset oli joidenkin julkisuudessa olleiden laskelmien perusteella vastasi noin miljardin leikkauksia sosiaaliturvaan samaan aikaan. Sitten toisaalta, kun katsotaan näitä toimia, joilla työllisyyttä halutaan parantaa, niin totta kai paras olisi se, että ne on asioita, jotka ei maksa mitään koska heti, jos ne maksaa jotain, niin silloin itseasiassa se alkuperäinen työllisyystavoite ei riitä, pitää saada lisää siihen päälle. Mutta kun me katsotaan näitä erilaisia toimenpiteitä, mitä julkisessa keskustelussakin on ollut, lähes kaikki oikeastaan maksaa jotain. Jos haluat tehdä jotain järkevää, joka ei ole sitä, että leikataan sosiaaliturvaa – joka tietenkään ei maksa vaan säästää – niin silloin se itseasiassa maksaa jotain. Jos halutaan ihmisille osaamista, että työllistyy paremmin – se maksaa. Jos halutaan palvelua, että se auttaa – se maksaa. Jotkut haluaa veronkevennyksillä saada, niin itse asiassa veronkevennyksillä saatavat paikat on kalliita, kotitalousvähennyksen nostaminen – se on kallista. Kaikki siinä maksaa. Sitten voidaan puhua erikseen tavallaan siitä, että kuinka paljon siitä käytetystä rahasta tulee takaisin, jos me kevennetään veroja tai kuinka paljon siitä tulee takaisin kun me työllistetään ne julkisesti, tai kun me otetaan ne kotitalousvähennyksellä tai pistetään koulutuksiin se raha, mutta ei sen tyyppisiä puhtaasti rakenteellisia toimia, jotka ei ole säästöjä eikä lisämenoja niin sellaisia keskustelussa kauhean kiusaksi saakka näy. Totta kai se aina vaihtelee, että kuka korostaa sitä, että katsokaa nyt, veronkevennys on kovin tehotonta, koska rahaa menee hukkaan ja taas milloin sanotaan katsokaa tämä maksaa tämä toimi ja sen takia pitäisi nostaa ennestään sitä työllisyystavoitetta korkeammaksi. Sinällään lähes kaikissa toimissa, mitä tässä on nyt julkisessa keskustelussa pyörinyt, niin sama tilanne on edelleen. Ikään kuin niillä ei ole nollavaikutusta ja jos niillä on negatiivinen vaikutus niin se on nimenomaan negatiivinen vaikutus sosiaaliturvan tasoon, joka antaa sitten sen tyyppinen kysymys, jossa keskustellaan muustakin kuin työllisyydestä. Koska paitsi, että me halutaan ihmisiä töihin, me helposti halutaan myös sitä, että ihmisillä olisi kohtuullisen hyvä olla yhteiskunnassa, jolloin tavallaan tulee se tasapaino siitä, että kuinka huonosti saa olla – ihmisellä, jolla on tosi huonosti – että se on vielä niin kuin kohtuullista, vaikka se kuinka kannustaisi ihmistä menemään töihin, kun on niin tosi kurjaa.
V.K. Sitten vielä tästä riihestä voisin sen sanoa, että se mikä taas kyllä toimii tätä työllistämistavoitetta vastaan, on tämä järjestöjen rahoitusratkaisu, että nythän on paljon hallitus markkinoinut sitä, että kompensoidaan tämä Veikkauksen tuoton aleneminen, näinhän ei siis sote-järjestöille tehdä vaan sinne ei tule latin latia budjettirahaa vaan sinne otetaan tästä Veikkauksen ja RAYn yhdistämisessä syntyneestä rahastosta ja siellähän arpajaislaissa silloin kun linjattiin niin, että se käytetään 10 vuodessa ja se mihin sitä on käytetty ja on ollut tarkoitus käyttää, niin se suurin järjestöille tuleva käyttökohde on ollut nimenomaan nuorten ja vaikeasti työllistyvien työllistymisen tukeminen. Nyt on tietysti selvää, että kun nyt 3 vuoden rahaa 10 vuodesta syödään nyt kertalaakista, niin silloin tietenkään sitä ei voida käyttää toiseen kertaan tähän tarkoitukseen, ja kuitenkin tiedetään se, että mitä ylemmäksi työllisyysastetta halutaan nostaa, sitä vaikeampaa se on, koska siellä tulee entistä enemmän näitä vaikeimmin työllistyviä. Siellä taas järjestöjen rooli, ikään kuin että sinne päästään sen polun alkuun edes, minkä päässä voi olla työllistyminen niin sanotusti vapaille markkinoille, niin se on hirveän tärkeää ja nyt jos tätä toimintaa vähennetään, niin se tietysti toimii tätä tavoitetta vastaan.
K.M. Nythän tietenkin järjestöt pystyivät huokaisemaan helpotuksesta ensi vuoden osalta, mutta tämähän nyt tämä ratkaisu on vain ensi vuodeksi. Tämä rahoitushaastehan ei tästä poistu, koska Veikkauksen tuotot vähenee tulevaisuudessakin erilaisten vastuullisuustoimenpiteiden vuoksi, niin Veikkauksen edunsaajien rahoitustaso tulee tulevaisuudessa laskemaan. Mutta mitä mieltä te olette, miten järjestöjen tämä pitäisi ottaa huomioon nyt tässä kohtaa, kun me tiedetään, että se avustustaso laskee?
V.K. No tietysti se, että sitä on kauhean vaikea ottaa huomioon, koska ei tiedetä mitään tarkkaa. Jokainen, joka pyörittää omaa talouttaan, tietää, että jos taso laskee 5% tai 50% niin se on vähän eri juttu. Se mikä oli tässä; paitsi, että ikään kuin tää oli epätasapuolinen, että ikään kuin osalle korvattiin ja sote-järjestöille ei korvattu, niin toinen kysymys on sitten se, että se mitä järjestöt oli ihan yhteisesti toivonut on se, että luodaan joku pidempi näkymä ettei olla vuoden päästä tässä ihan samassa tilanteessa ja keskustelussa. Jos tiedetään vaikkapa ja pystytään arvioimaan riittävän luotettavasti, että uusi normaali taso on joku X ja sitten rakennetaan joku porras sille tasolle X ja yhdessä järjestökentän kanssa mietitään miten sinne päästään. Onko esimerkiksi sellaista avustamista, joka loppuu kokonaan?Että myös tiettyjä sektoreita lopetetaan? Siirretään budjettivaroihin tiettyjä menoja ja sitä kautta tulee sitä ennakoitavuutta? Mutta tämä on kaikki vielä hämärän peitossa.
K.M. Nythän osa tätä kokonaisratkaisua oli, että osa tästä kompensaatiosta rahoitetaan alentamalla arpajaisveroa, niin vieläkö sitä tulevaisuudessa on varaa alentaa?
V.K. No se vero suunnilleen puolittuu, totta kai vero voi olla nollakin, mutta kyllä tietysti pidän sinänsä perusteltuna. Arpajaisveroahan maksaa tietyt muutkin toimijat kuin Veikkaus. Pidän ihan perusteltua, että semmoinen vero sinänsä on olemassa, toki Veikkaus maksaa sitä ihan valtaosan, mutta eihän sekään vaikka se vero olisi kertalaakista poistettu kokonaan, niin se ei olisi korvannut tätä kaikkea.
A.K. Kuitenkin jossain määrin kysymys on nimenomaan siitä, että kun alennetaan arpajaisveroa silloin valtion tulot vähenee, mutta Veikkauksen tuotot paranee, jos ajatellaan, että toinen vaihtoehto olisi, että budjetin kautta resurssit tulee järjestöille ja silloin se voidaan tehdä niin, että sen sijaan, että alentaa arpajaisveroa niin voi sitä arpajaisveron puolelta rahaa kanavoida järjestöille, jos isompi kuvio on sen tyyppinen, että ikään kuin puhtaasti Veikkauksen tuotoilla pitkällä aikavälillä tätä hommaa ei hoideta, niin silloin totta kai kysymys on, että mitä kautta ja mitä rahaa sieltä budjetista sitten ikään kuin mukaan tulisi. Suuri hankaluus tässä on myös se, että niin kuin Vertti sanoi niin se tulevaisuus on kovin epävarma, että minkä tyyppisestä mittakaavasta puhutaan. Varmaan tämä 5-50 on ehkä kyynisrealistinen käsitys vaikka julkisuudessa on esitetty välillä sen tyyppisiä esityksiä, että järjestöt voisi toimia puhtaasti vaan niin kuin jäsentensä vapaaehtoistyöllä ja jäsentensä rahoilla niin kyllä minä epäilen, ettei Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa ikäänkuin järjestökenttää sillä tavalla tulla kohtelemaan kyllä tämä yleisemmin tunnistetaan se, että tähän pohjoismaiseen vahvan kansalaisyhteiskunnan malliin kuuluu aika vahvasti tämän tyyppinen järjestelmä ja toisaalta se, että ihmiset käyttää järjestöissä hyvin paljon omaa vapaa-aikaansa ja muuta toisten auttamiseen ja tavallaan se, että jos valtio siihen laittaa pikkusen rahaa kiinni, jotta tämä toiminta mahdollistuu, niin se on kaikkien etu, eikä niin, että se toiminta tuottaa hyötyä muille ihmisille, eikä niin, että se on ikään kuin ihmisten omaa harrastustoimintaa, jota sitten tuetaan 100 miljoonilla.
K.M. Joo ja sitten minusta tuntuu, että Suomessa on jotenkin totuttu siihen, että järjestöt hoitaa tiettyjä tehtäviä, mitä joissain maissa hoidetaan muuten ja sitten toisaalta siihen, että valtio myös rahoittaa sitä järjestöjen toimintaa. Että jos yhtäkkiä pitäisi siirtyä siihen, että rahaa pitää hankkia ihan erilailla niin se siirtymä on hankala ihan koska jotenkin se ajatus siitä, että valtion kuuluu tukea järjestöjä koska ne toimii koko yhteiskunnan hyväksi. Niin ei se siirtymä siihen, että yhtäkkiä aletaan lahjoittamaan valtavia määriä järjestöille rahaa, niin ei sitä tule tapahtumaan nimenomaan tämän historian takia, että meillä on totuttu, että se on myös valtion tehtävä tukea järjestöjä.
A.K. Järjestöpuolella nimenomaan järjestöille tuleva taakka on kasvanut tässä viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana, kun käytännössä julkinen sektori on ollut varsin tiukan taloudenpidon kohteena hyvin pitkään. Käytännössä vaikka ikärakenne on muuttunut kovin paljon ja sitä kautta ikään kuin väestön tarpeet palvelupuolella, vanhuspalvelu ja terveyspalvelut ja niin edelleen niin käytännössä se julkisen sektorin koko ei ole käytännössä mihinkään liikkunut, pikemminkin se on pikkuisen kutistunut, kun lasketaan pois työeläkepuoli ja tavallaan totta kai järjestöt ei ole kasvanut vastaavasti tavallaan siinä näkyy myös järjestöissä kasvavana kiireenä myös kun suhteellisen vakailla resursseilla on puristettu enemmän ja enemmän irti siitä järjestökoneesta.
V.K. Joo siinä on tietysti isoja vaihteluita ja jos katsoo vain tilastoja, niin on se, että kuitenkin järjestötkin on joutuneet ikään kuin verottajan ja julkisen vallan paineessa pääsääntöisesti niistä motiiveista yhtiöittämään palvelutoimintaansa, jolloin käytännössä se siirtyy sarakkeesta toiseen ja se vähentää. On syntynyt tämmöisiä konsernirakenteita. Meilläkin on vaikka jäseniä, joissa on nykyään töissä ehkä 20-30 ihmistä, kun konsernissa on töissä 700-800 ihmistä. Vähän aikaa sitten ne oli kaikki siellä ry:ssä. Tämä sekoittaa vähän tätä kokonaiskuvaa ja se ongelma on oikeastaan myöskin se, että tätä ei enää tilastoida mitenkään erikseen. Oikeastaan ainoa, joka sitä tietoa tuottaa on SOSTE itse.
K.M. Mutta kyllä se varmasti haaste on tulevaisuudessakin myös tehdä sitä järjestöjen työtä näkyväksi. Varmasti on paljon sitä, että ei myöskään hahmoteta, että mitä kaikkea järjestöt tekee, ja mistä asioista ne huolehtii, että se on varmaan kaikilla järjestöillä edelleenkin tulevaisuudessa.
A.K: Tähän totta kai nimenomaan vaikeuttaa sitä tilannetta, kun meillä tapahtuu tämän tyyppisiä rakenteellisia muutoksia esimerkiksi, että yhtiöitetään toimintaa. Tavallaan sitä kautta se, että mitä oikeastaan seurataan yli ajanniin se muuttuu, toiminnan rakenne muuttuu yli ajan ja sen takia pitäisi olla, joku tapa millä pystytään vertailukelpoisesti seuraamaan sitä vuosien saatossa, millä tavalla se toiminta kehittyy. Samantyyppisiä ongelmiahan meillä on vaikka missä, että jos katsotaan keskustelua vaikka kuntien tehtävistä niin on helppo tehdä graafi, missä näkyy että kuntien tehtävät on lisääntynyt aivan valtavasti, mutta totta kai siinä on taustalla se, että siirryttiin yleiskatteellisiin valtionosuuksiin, että sitä ennen se oli rahoituksen kriteereissä kiinni se, että mitä sillä rahalla tehdään. Sitten kun se on yleiskatteellista niin rahoituksessa ei sinällään ole ehtoja, mutta siitä nousee erilaisia tarpeita, joilla halutaan varmistaa, että kunta kuitenkin pyrkii tekemään tietyntyyppisiä asioita, kun kansalaisilla on niihin oikeus ja sitten sen jälkeen annetaan kunnille tehtäviä, mutta tavallaan onko ne uusia tehtäviä vai ei, kun ne tavallaan yrittää ikään kuin täsmentää sitä, että kun te saatte sen rahan – nämä ovat niitä juttuja. Ne on tavallaan alun perin ollut oletuksena, että tämä tehdään ja kun se oletus ei ole aina toteutunut, niin sitten on todettu, että noh ehkä tämä on hyvä tästä. Totta kai siellä on tullut uusiakin tehtäviä, nimenomaan niiden ero on vaikea tehdä. Yksi hyvä esimerkki on minun mielestäni se, kun oli keskustelua kuntien tehtävien vähentämisestä ja sitten sieltä meinas lähtee lähinnä näitä suunnittelutehtäviä, mikä on silleen ihan hauskaa, että jos jotain tehdään, niin kai se on hirveän hyvä suunnitella kuitenkin. Harvoin toiminta tehostuu sillä, että se suunnittelu jätetään pois ja keskitytään tekemiseen, että juu juu turha näitä pohjapiirroksia on katsoa lapio maahan ja rakentamaan, kyllä se siitä.
V.K. Joo ei se helppoa ole, minä istuin silloin vuosikymmenen alkupuolella semmoisessa STM:n ryhmässä, kun joskus oli hallituksen suuri missio, että vähennetään näitä tehtäviä. Ei sieltä hirveästi löytynyt kuitenkaan semmoisia, mikä tuosta vaan voitaisiin laittaa raksit päälle.
K.M: Hyvä meidän pitää ruveta pikkuhiljaa lopettelemaan, mutta saatte nostaa vielä yh,den valitsemanne asian budjettiriihestä, mikä teidän mielestä on ollut joku semmoinen merkittävä päätös mikä siellä tehtiin.
V.K. Kyllä minun mielestä se budjettiriihen merkittävin päätös oli se, että valtio antaa nyt ison potin rahaa jo tänä vuonna, ja ensi vuonna kunnille. Kunnat, kuntayhtymät on kuitenkin se apparaatti, joka meillä tuottaa tai vastaa siitä, että kansalaiset saa peruspalvelut. Koulut pyörii, sosiaali- ja terveydenhuolto, kaikki muukin ja se, että tiedetään, että kuntatalous on nyt todella vaikeissa, että oikeastaan Suomessa ei ole yhtään kuntaa, jolla menisi todella hyvin ja tulot tippuu, menot lisääntyy käytännössä samanaikaisesti ja se yhtälö on tosi vaikea, että kyllä tämä on ikään kuin hyvinvointivaltion perustan säilyttämisen kannalta selkeästi tärkein päätös.
A.K. Hyvin erityyppinen päätös, minkä epäilen tulevan olemaan hyvin kiinnostava, että millä tavalla se vaikuttaa on taas tämä, että vastaisuudessa työllisyysvaikutusten osalta se ei ole välttämättä pelkästään Valtiovarainministeriö, jonka arvioita katsotaan, että tosiaan nythän tässä keskustelussakin Vihriälä ja muut on kiinnittänyt huomiota siihen, että nimenomaan nämä VM:n julkaisemat laskelmat näyttäisi, että kuinka hirveän vaikeata oikeastaan on laskea työllisyysvaikutuksia monenlaisista toimista ja käytännössä sitten meillä on helpompaa laskea niitä jonkinlaista toimista kun toisenlaisista, että nämä palvelut on aina hankalampia ja löytää sen tyyppisiä luotettavia tutkimusasetelma, jolla se vaikuttavuus on voitu osoittaa kuin esimerkiksi se, että leikataan sosiaaliturvaa. Tietyllä tavalla nyt se kysymys, että mitä tämä tulee tarkoittamaan tämä ratkaisu sille, että minkä tyyppisiä arvioita meillä on mahdollista ottaa mukaan siihen tarkasteluun kun sitä tehdään ja nimenomaan, kun me ajatellaan, että tämä ikään kuin työllisyysasteen nosto olisi iso kehitysaskel nimenomaan sille, että millä tavalla tämä kokonaisuuden rahoitus pitkällä aikavälillä turvataan niin silloin on aika olennaista, mikä se tietopohja on, että minkä tyyppiset toimet ikään kuin sillä käytettävän datan rajauksella suljetaan pois tai sisään tarkastelusta. Se tulee olemaan aika merkittävä, mutta se ei totta kai ole niin kuin välittömästi ensi vuonna samalla tavalla merkittävä kun tämä kuntien rahoitus.
K.M. Hyvä! Kiitos Vertti, kiitos Aleksi – tämä oli tässä.
V.K. Kiitos!
(Jingle)
K.M. Rakkaat kuulijat, minä olen Kirsi Marttinen ja tämä oli SOSTE podcast, kiitos kun kuuntelit! Lähetä minulle ruusuja tai risuja, tai toiveita käsiteltävien aiheiden osalta osoitteeseen kirsi.marttinen@soste.fi tai vaikkapa SOSTEn verkkosivujen palautelomakkeen kautta. Seuraavaan kertaan!
(jingle)