Väestöliiton Hyvä kysymys -verkkopalvelun seksuaalineuvontachatissa asiantuntijat vastaavat nuorten kysymyksiin myös nyt poikkeusaikana. Nuorten palvelujen asiantuntijoiden mukaan korona ei ole merkittävästi noussut esiin chat-keskusteluissa, vaan nuoria askarruttavista seksin, seksuaalisuuden ja parisuhteen teemoista jutellaan entiseen malliin.
Terveyspalvelut ovat nyt koronan aikaan poikkeustilassa ja henkilöstöä on voitu joutua siirtämään toisiin tehtäviin. Nuorten olisi kuitenkin hyvä tietää, että heillä on edelleen oikeus saada apua ehkäisyyn ja seksitauteihin sekä muihin seksuaaliterveyspulmiin liittyen. Kontakteja ja seksin harrastamista uusien kumppaneiden kanssa kehotetaan nyt välttämään, mutta yhdessä asuvat, terveet kumppanukset voivat harrastaa keskenään seksiä tavalliseen tapaan. Nuorten on siis tärkeää muistaa pitää huolta omasta seksuaaliterveydestään myös koronaviruksen aikaan.
Terveydenhuolto palvelee yhä
Ehkäisyneuvolat, koulun terveydenhoitajat, terveyskeskukset ja sukupuolitautien poliklinikat palvelevat yhä. Jos vain mahdollista, olisi hyvä ennakoida ja ottaa hyvissä ajoin yhteyttä terveydenhuollon ammattilaisiin, jos tarvitsee esimerkiksi ehkäisymenetelmän tai pohtii muita seksuaaliterveyteen liittyviä aiheita.
Ajanvaraustilanteessa tulisi kertoa, jos kyseessä on kiireellinen asia kuten raskaudenkeskeytys tai seksitautitestaus. Jos on vähäisiäkään flunssan oireita tai joku perheestä on sairaana, tulisi asiasta muistaa kertoa heti puhelimessa.
Seksuaalineuvontachat – apua ilmaiseksi ja nimettömästi
Hyvä kysymys -verkkopalvelun seksuaalineuvontachatista nuoret saavat apua ilmaiseksi ja nimettömästi seksuaalisuuteen ja seksuaaliterveyteen liittyviin kysymyksiin. Chatissa pääsee keskustelemaan Väestöliiton Nuorten palvelujen asiantuntijoiden kanssa seksuaaliterveyteen, ehkäisyyn, turvalliseen seksiin tai seksuaalisuuteen liittyvistä teemoista. Verkkopalvelusta löytyy myös alle 20-vuotiaille nuorille tarkoitettu kysymys-vastaus palsta, jonne voi jättää mieltä painavia kysymyksiä. Olisi tärkeää, ettei näiden asioiden kanssa jäätäisi yksin nyt poikkeusaikanakaan, vaan yhä useampi nuori löytäisi palvelumme äärelle.
Hyväkysymys.fi on kaikille avoin ja maksuton palvelu, josta saa hyvinvointiin ja ihmissuhteisiin liittyvää tukea ja tietoa. Palvelun tuottaa Väestöliitto yhteistyössä 40 kumppanijärjestön kanssa.
Väestöliiton Hyvä kysymys -verkkopalvelusta tietoa ja tukea nuorille
- Seksuaalineuvontachat on suunnattu alle 20-vuotiaille nuorille ja palvelee ma klo 14–16, ke klo 15–17, to klo 13–15 ja pe klo 12–14.
Artikkelit
- Kuinka korona vaikuttaa nuorten seksuaaliterveyspalveluihin?
- Tietoa ja tukea koronaepidemian aikana
- Q & A Seksuaalisuudesta nuorille
- Väestöliiton palvelut nuorille
Nea Piili
Viestinnän ja markkinoinnin asiantuntija
Hyvä kysymys -verkkopalvelu
nea.piili(at)vaestoliitto.fi
Väestöliitto ry