Suolla on vielä lunta, mutta onneksi kuivilla pitkospuilla on hyvä kulkea. Huhtasuo alkaa paljastaa värejään talven jälkeen, ja luonto raottaa talviunen väsyttämiä silmiään.
En ole matkalla yksin. Kanssani on lempeä-ääninen nainen, joka onnekseni tuntee nämä maastot minua paremmin. Hän vie minut suon ja metsän halki, ja retken lopuksi opettaa minulle hyvää tekevän sammalkylvyn teon.
Jostain kuuluu musiikkia. Puiden oksista näen vienon tuulen, mutten tunne sitä ihollani.
Matka Huhtasuolla kestää neljä minuuttia, 34 sekuntia. Matka sen reunalle on tasan yhtä pitkä kuin ontuvan kymmensormijärjestelmäni nopeus etsiä YouTubesta haluamani video. Ehkä menen seuraavaksi viideksi minuutiksi Etelä-Konneveden kansallispuistoon tai minuutiksi metsäkuntosalille.
Luontovoimaa!-hanke oli kaukaa viisas. Hankepäällikkö Tiina ja hankekehittäjä Jenni olivat jo hyvissä ajoin ennen koronaepidemiaa luoneet tapoja tuoda luonto lähelle myös muilla keinoin kuin vaelluskengillä. Edellä linkitetyt videot ovat hankkeen kuvaamia.
Hassua kyllä, digitaalisuus oli jo ennen koronakriisiä osa arkea toiminnassa, jonka luonteeseen kuuluvat kaikki aistit. Sitten Huananin ruokatori Wuhanissa sai aikaan sen, että me täällä kaukana pohjolassa virittelemme nyt parempia laajakaistoja koteihimme ja huhuilemme mikrofoneihimme: ”kuuluuko, vähän pätkii”.
Sammaleissa soi Zoom – naiset kävelevät yksin, mutta yhdessä
Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry:n Luontovoimaa!-hanke on suunnattu maahanmuuttajanaisille sekä kantasuomalaisille naisille, jotka haluavat toimia vapaaehtoisina luontoystävinä maahanmuuttajanaisille Jyväskylässä. Kantasuomalaiset naiset voivat kouluttautua luontoystäviksi ja siten vahvistaa haavoittuvassa asemassa olevien naismaahanmuuttajien turvaverkostoa. Luonto- ja taidelähtöisin menetelmin opetellaan tunnistamaan ja käyttämään omia voimavaroja ja muun muassa luontoa. Eri kulttuureista tulevat naiset liikkuvat lähiluonnossa yhdessä.
Nyt naiset kävelevät kerran viikossa yksin, mutta yhdessä. He tapaavat toisensa videopuheluiden välityksellä poluilla, kuusikoissa ja kallioilla. Ne asuinalueet, joilla naiset ovat aiemmin kohdanneet, on nyt tallennettu virtuaalikävelyvideoihin. Kävelyitä voi tehdä omin päin ja kokemuksia jakaa yhteisessä WhatsApp-ryhmässä.
Kohtaamisen uudet areenat
Luontovoimaa! on myös yksi Arvokas-ohjelman 25 hankkeesta. Ne kaikki tekevät yhdessä työtä osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistamiseksi. Tämä ei ole helppo rasti nyt, kun vaatimuksena on suurin digiloikka koskaan.
Hankkeiden työntekijät painivat aivan uudenlaisten murheiden viidakossa. Voisiko tapaamisen korvata puhelulla? Ja kuinka varmistaa esimerkiksi väkivallan uhkaa kokevien tilanteessa se, että apua tarvitseva voi puhua puhelimessa turvallisesti eli on puhelun aikana varmasti yksin? Kotona avun saaminen voi olla vaikeaa, jos sen huoneissa väreilee oikea uhka.
Olen kuitenkin valtavan ylpeä ja iloinen siitä, kuinka ketterästi Arvokas-väki on löytänyt täysin uusia tapoja kohdata ihmisiä:
- Varamummut ja -vaarit ovat selättäneet digipelon ja soittavat videopuheluita.
- Sijaishuollossa olevat lapset ja nuoret juttelevat puhe- ja tekstichatissa UP2US – meistä kiinni -hankkeen työntekijöiden kanssa.
- Sirkus Magenta tuo sirkuksen omaan olohuoneeseen.
Villasukat ja sadetakit
Etätyöhön siirtyminen on helppoa kaltaiselleni toimistotädille, jonka päivät kuluvat ergonomisen työpöydän ja kahvinkeittimen välissä sukkuloidessa. Työpäivät kotona villasukissa ovat tulleet tutuiksi jo pitkältä ajalta.
Täällä minä olen, etuoikeutettuna, suojassa koronalta ja siltä huolelta, miten saan työni tehdyksi. Vaivoinani kenties vain huonon työasennon aiheuttamat kolotukset ja mökkihöperyys.
Samaan aikaan sairaanhoitajaystäväni pukee päälleen kertakäyttöisen sadetakin ja toivoo, ettei tänään hoidettavilla potilailla ole koronaa. Toisaalla kriisityötä tekevä kollegani murehtii, miten suureksi kasvaa ihmisten ahdistus tänä erikoisena aikana.
Tämä aika läväyttää silmiemme eteen kipeän todellisuuden: emme elä ja tee työtä samanarvoisessa asemassa.
Kunnes jälleen kohdataan
Mielikuvitus puhkeaa kukkaansa, kun mietimme luovia keinoja kohdata. Mutta kuinka me kaipaammekaan lämmintä halausta ja ihan oikeaa palaveria, sitä puuduttavintakin.
Jos kohtaatte metsässä yksin puhuvan naisen, ei kannata hätääntyä. Todennäköisesti menossa on virtuaalinen palaveri tai luontoyhteyttä vahvistavan ryhmän etäkokoontuminen. Nyt on se aika, kun Zoomit ja Teamsit laulavat myös metsässä ja pitkospuilla.
Suvi Pärnänen
viestintäkoordinaattori
suvi.parnanen(at)setlementti.fi
Arvokas-koordinaatiohanke