Vaivaisukot ovat hienoa suomalaista kulttuuriperintöä. Suomessa on 145 vaivaisukkoa ja yksi vaivaisakka. Vaivaisukot esittävät yleensä kerjuulla olevaa sotainvalidia, jolla on vaivaisuuden symbolina puujalka ja vasemmassa kädessä tukea antava keppi. Yli sata vaivaisukkoa tekee yhä alkuperäistä työtään: anoo rahaa kirkon tai tapulin seinustalla. Rahat käytettiin aikanaan oman seurakunnan köyhien ja vähäosaisten auttamiseen. Vaivaisukot ovat erikoinen suomalainen ilmiö ja niillä on edelleen vahva symboliarvo ja niihin kertyvät rahat ohjataan yleensä kirkon diakoniatyöhön.
Vaivaisukkoseminaari Kaustisen kansanmusiikkijuhlien yhteydessä pidettiin ensi kerran v 2015 puuhamiehenä THL:n tutkija Jouko Karjalainen. Eri vuosina on pohdittu vaivaisukkoutta hyväntekeväisyyden näkökulmasta, tasa-arvoa, valinnanvapautta vaivaisen näkökulmasta sekä mitä jää vaivaisukolle käteen rahapeliuudistuksessa. Mukana järjestelyissä on ollut suuri joukko eri tahoja ja henkilöitä: Raha-automaattiyhdistyksen edustajia, järjestöjä mm sosiaaliturvayhdistyksiä, Kaustisen innokas kirkkoherra sekä muita toimijoita. Seminaarin yhteydessä pidettyyn Vaivaisukkopyöräilyyn on osallistunut satoja henkilöitä tavoitteena pyöräillä vaivaisukot Unescon maailmanperintökohteeksi. Lähiseudun vaivaisukot ovat tulleet osallistujalle pyöräillessä tutuksi ja jättäneet lähtemättömän kaipuun bongata vaivaisukkoja missä tahansa nykyisin liikkuukin!
Ihan ensimmäisessä seminaarissa kirjailija, pastori, historioitsija Jaakko Heinämäki muistutti, että luterilaiset halusivat aikanaan purkaa kulttuurin, jossa köyhyyttä pidettiin jalona, koska Jumala suhtautuu köyhiin aivan erityisellä suopeudella. Samalla varakkaille tarjoutui mahdollisuus ansiollisiin tekoihin. Olennaista luterilaisuudessa oli sen sijaan korostaa avun kasvottomuutta, jolloin suositaan verotusta almujen sijaan. Tämä on myös hyvinvointivaltion vahva ydin: verotukseen ja tulonsiirtoihin perustuva auttamisjärjestelmä, jossa nöyryyttävän almujen anomisen sijasta sosiaaliturva takaa ihmisille pärjäämisen.
Tänä vuonna vaivaisukkoseminaarin organisoi Kuka kuuntelee köyhää-verkosto. Seminaarissa puhuttiin osallistavasta sosiaalityöstä, josta alusti THL:n tutkimuspäällikkö Minna Kivipelto ja seurakunnan ruokajakelun vapaaehtoiset pohtivat omaa rooliaan auttamistyössä.
Seminaari sai miettimään yhteyttä Vaivaisukkojen ja leipäjonojen välillä. Autettavalle toivotaan kasvot. Siksi Vaivaisukoistakin tehtiin henkilöitä alkuperäisten vaivaistukkien sijasta. Leipäjonossa on vaikeaa olla kasvoton, vaikka haluaisi. Avun vastaanottaminen edellyttää julkista näyttäytymistä, jonoon asettumista, avun pyytämistä. Leipäjonoista ilmiöinä ja niiden vaikutuksista on jo tutkimustietoa ja jonoista pyritäänkin jo yhteisiin pöytiin ja muihin enemmän ihmisyyttä kunnioittaviin ja osallisuutta sekä yhteisöllisyyttä vaaliviin avun muotoihin. Anonyymin verotukseen pohjautuvan, kustannustehokkaaksi arvioidun auttamisjärjestelmän ja eettisesti kestävän hyvän tekemisen yhdistäminen on vaikea yhtälö, mutta siihen pitää silti pyrkiä. Aktiivimallista käytävä keskustelu on hyvä esimerkki siitä miten eri tavalla hyvinvointi-Suomessa nähdään kepin ja porkkanan vaikutus. Kun työtä ja säällistä toimeentuloa ei ole näköpiirissä, ihmistä ei auta nöyryyttäminen vaan arvostus ja riittävä tuki. Hyvän tekeminen kuuluu ihmisyyteen, hyväntekeväisyys ilman arvostusta palauttaa meidät Vaivaisukkojen aikaan.
Elina Pajula
toiminnanjohtaja, Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry
elina.pajula@pksotu.fi