Olin talvella selkäleikkauksessa. Se pani miettimään luottamusta ihan arkisena asiana – omaa luottavaisuuttani ja eri ihmisten ja tahojen luotettavuutta. Luottamus on yhteiskuntamme vahvuus. Luotamme toisiimme ja viranomaisiin. Yle uutisoi vastikään, että Eurobarometrin mukaan useampi kuin neljä viidestä suomalaisesta luottaa maanmiehiinsä ja -naisiinsa. Suomi on EU-maiden ykkönen. Tuore Poliisibarometri kertoo, että noin 95 prosenttia luottaa edelleen paljon poliisiin – myös huumepoliisi Keisari Aarnion uskomattoman tarinan jälkeen.
Työssäni kohtaan järjestöissä toimivia köyhyyttä kokevia ihmisiä, esimerkiksi vammaisia ihmisiä, jotka elävät koko ikänsä pienen eläkkeen varassa. Vaikka taloudessa on mennyt viime ajat hyvin, monille elintärkeät perusturvaetuudet pienenevät. Niiden nostamiseen vaikuttava kansaneläkeindeksi on jäädytetty ja elinkustannukset kasvavat. Tapaan myös monin tavoin aktiivisia ihmisiä, joita työttömyysturvan aktiivimalli on rankaissut passiivisuudesta ja pienentänyt tuloja. Jos talouden hyvästä kehityksestä ei heru hyötyä tiukimmilla oleville – muuta kuin toki heille, jotka ovat onnistuneet työllistymään – kuinka kauan he luottavat valtioon tai päättäjiin?
Minut leikkauksen aiheuttama avuntarve pisti testaamaan luottamusta käytännössä: Uskallanko lähteä ulos ja luottaa siihen, että joku auttaa, jos minulta putoaa puhelin, enkä pysty sitä nostamaan. Tai jos tielleni osuu räyhäävä ohikulkija, enkä pysty nopeasti poistumaan?
Luotanko siihen, että tasaisin välimatkoin on penkkejä, joilla levätä? Onko uimahallin pukuhuoneissa niin korkeita tuoleja, että niistä pääsee ylös? Jaksavatko läheiseni auttaa arjessa melkein kaikessa? Sairaslomalla vietin paljon aikaa mökilläni Heinolassa. Mietin, luotanko enemmän Heinolassa vai Helsingissä? Onko pienempi kaupunki luotettavampi ja turvallisempi?
Jonkin aikaa leikkauksen jälkeen ilmoitin Heinolassa miehelleni, että lähden ostamaan multasäkkejä. Hän oli kauhuissaan. Sanoin, että olen päättänyt luottaa siihen, että joku nostaa säkit autoon. Jos ei nosta, jäävät sitten ostamatta. Kannatti luottaa.
Heinolassa olen myös oppinut ostamaan apua mökkihommiin. Uskoni on palautunut siihen, että on ihmisiä, joille on kunnia-asia tehdä työnsä hyvin.
Leikkauksen jälkeinen elämäni on ollut matka vammaisten ja ikäihmisten todellisuuteen. Ikäihmisille maailma on koko ajan vieraampi. Omia asioita ei osaa hoitaa uusilla tavoilla esimerkiksi pankeissa, vaikka olisi ihan järjissään.
Pitää koko ajan miettiä, auttaako kukaan, jos kaatuu. Onko lepopaikkoja ja matalalattiaisia busseja? Osaako käyttää lippuautomaattia tai saako hidastelusta ihmisten raivon silmilleen?
Valtioneuvostolla on sisäisen turvallisuuden strategia. Siinä todetaan, että luottamus luo turvaa ja että luottamuksen kehittymisen suunta on pienelle maalle oleellinen kysymys.
Luottamus on äärettömän tärkeää, mutta ei mitään korkealentoista ja abstraktia. Se on uskoa siihen, että ympäristö on toimiva ja turvallinen. Ja siihen, että jos tulee paha paikka, ympärillä on myönteisesti toisiinsa suhtautuvia ihmisiä.
Se on myös luottamusta siihen, että yhteiskunta haluaa kaikille jäsenilleen hyvää ja tämä näkyy ihan arkielämässä.
Erja Saarinen
erityisasiantuntija
SOSTE
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Itä-Häme-Lehdessä.